Talviretket

Lumikenkäretket

Lumikengät eli viroksi räätsad ovat suomalaisille tuttuja liikuntavälineitä. Niillä on helppoa liikkua lumella ja suomaastossa. Lumikengät alla pääsee paikkoihin, joihin muuten pääsy on hankala tai jopa mahdoton.
Lumikenkiä käytettiin jo muinaisaikoihin kulkemiseen lumessa ja pehmeässä maastossa. Niitä hyödynnettiin jopa sotaretkillä, jolloin ne valmistettiin puuvitsoista. Nykypäivän räätsed tehdään muovista tai metallista. Ne ovat käytössä kaikkialla lauhkeassa vyöhykkeessä. Lumikengät ovat suosittuja kulkuvälineitä alueilla, joissa murtomaahiihtotaidot eivät ole kovin kehittyneitä (Pohjois-Amerikka) tai jossa haetaan mielenkiintoista vaihtelua hiihtämiselle (Pohjois-Eurooppa).

Virossa lumikenkiä voi käyttää läpi vuoden. Kesäisin ja talvisin ne ovat hyviä kulkuvälineitä suomaastossa, talvisin kaikkialla luonnossa. Myös merijäällä ja järvillä räätsad ovat mitä mainioin tapa päästä liikkumaan. Yrityksemme järjestää retkiä suoalueille, metsiin ja jäälle. Retkien kulkureitit ja kesto ovat joustavia riippuen sääolosuhteista ja retkeläisten toiveista.
Pohjois-Kõrvemaalla Kõnnun Suursuossa tutustumme Kõrvemaan rämeiden salaisuuksiin. Pohjois-Kõrvemaa on tunnettu runsaista järvistään ja mieleenpainuvista jyrkkäseinäisistä maastomuodoistaan.

Kõnnu Suursoo, Koitjärven räme ja Kakerdajan räme lumikenkäretket
Hinta per henkilö: 30 EUR. Hintaan sisältyy lumikenkäretken alkuopastus, matkaoppaan palvelut, retken varusteet (lumikengät, säärystimet).

 

Potkukelkkaretket

Potkukelkka eli soome kelk – suomalainen kelkka – on virolaisille tuttu kulkuväline. Nyt Suomessa on kehitetty uusi moderni (katso myös video) kelkkatyyppi. Uudentyyppinen potkukelkka on teräsrunkoinen kulkuväline, joka on tavallista potkuria kevyempi (noin kuusi kiloa), nopeampi ja paremmin ohjattava. Kelkan jalakset voi vaihtaa riippuen retkimaastosta: mennäänkö vauhdikkaasti jäällä, tiheässä lumessa tai puuterilumessa. Tiimimme järjestää potkukelkkaretkiä Pohjois-Kõrvemaalle.

Pohjois-Kõrvemaan vaihteleva maasto pienine metsäpolkuineen ja moottorikelkkareitteineen sopii mainiosti potkukelkkaretkeilijöille. Matkan aikana lasket vauhdikkaasti kukkuloita nauttiessasi kauniista näköaloista. Laskua seuraa nousu, mutta nousussa kelkkaa voi tarvittaessa myös rauhallisesti työntää. Kelkan ohjaustanko on hyvä tuki juuri nousuilla. Jos joku kukkula tuntuu aivan liian jyrkältä, kelkan kanssa voi rauhallisesti laskea.

Pohjois-Kõrvemaan historia on mielenkiintoista. Asukkaita täällä metsien ja soiden välillä on ollut vähän. Täällä pohjoisessa rauhassa on lomaillut tunnettuja virolaisia kirjailijoita ja kulttuurihenkilöitä. Alue oli yli 40 vuotta siviileiltä suljettu, koska täällä toimi Neuvostoarmeija. Nykyään suuri osa Pohjois-Kõrvemaasta on luonnonsuojelualuetta. Retkellä järjestämme taukoja, jolloin kerromme alueen historiasta ja luonnosta sekä tutkimme eläinten jälkiä.

Aloitamme retken Kõrvemaan hiihto- ja retkikeskuksen luota. Aluksi harjoitamme potkutekniikkaa ja liikumme tasaisessa maastossa. Jyrkemmät laskut ajoittuvat retken loppupäähän, kun olet jo tottunut kulkuvälineesi. Voit valita pidemmän (16 km) tai lyhyemmän (10 km) reitin. Matkan puolivälissä on lounastauko. Retki kestää 4-7 tuntia.

Retken hinta per henkilö 30 EUR.

Hintaan sisältyy alkuopastus, potkukelkan vuokra, retkimuona ja retkioppaan palvelu.